Juulia: Laura pisti aika kovan haasteen kirjoittamalla 50 (!!)
faktaa itsestään, ja jotta te meidän tuoreeseen blogiin jo eksyneet tuntemattomat
lukijat pääsisitte tutustumaan hiukan paremmin myös allekirjoittaneeseen, tässä tulee 50 faktaa myös minusta. Vapaapäivän ajanvietteeksi
intouduin selailemaan koneelta vanhoja valokuvia, joita nyt aiheeseen enemmän
ja vähemmän liittyen kuvituksena.
1.
Olen kotoisin pienestä kaupungista Pohjois-Pohjanmaalta
2.
En osaa päättää. Välillä kyse on ihan pienistä
asioista, kuten ostaako punainen vai vihreä hammasharja, tai sitten isommasta
asiasta, kuten mihin kaupunkiin lähden opiskelemaan
3.
Nettitikku päätti viikolla lakata toimimasta,
joten tämänkin postauksen teko on hiukan haastavaa…
4.
Minulla on maailman suloisin kummityttö, joka
täyttää pian 5 vuotta
5.
Olin penkkareissa punahilkka
6.
Olen 170cm pitkä
7.
Kuuntelen aina autossa ja kotona radiosta
YleX:ää
8.
En tykkää maidon mausta, enkä ole juonut maitoa
sellaisenaan edes pienenä
9.
Olen matkustanut ulkomaille perheen kanssa,
kaveriporukalla ja yksin
10.
Tanssin pienenä ja olen aiemmin saanut spagaatin
(nykyään siitä saa vain haaveilla)
11.
Minulla on ihan parhaat isosisko ja –veli
12.
Tykkään kahvista ja tavallisesti juon sitä
päivittäin, mutta voin myös helposti olla ilman kahvia vaikka viikon
13.
Opiskelen JAMKilla liiketaloutta
kansainvälisessä kärjessä, tosin kärkiopinnot minulla alkavat vasta ensi
syksynä
14.
Olen pitänyt juhlayleisölle lyhyen puheen
italiaksi, vaikken oikeasti puhu sanaakaan italiaa
15.
En ole koskaan murtanut yhtään luutani
16.
Olen kunnon herkkupeppu, enkä tunne käsitettä
”liian makea”
17.
Sain ajokortin samana päivänä kun täytin 18
18.
Tykkään pitää paikat siistinä, enkä kestä
epäjärjestystä montaa päivää
19.
Ikuisesti soittolistaltani löytyy The Killersin
Mr.Brightside
20.
Olin toissakesänä Lions Clubin vaihdossa Italiassa
21.
Minulla oli aivan ihana host-perhe, joihin pidän
yhä viikoittain yhteyttä ja joiden luona vierailin uudelleen viime kesänä
22.
Haluaisin lähteä opiskelijavaihtoon Kanadaan tai
Ranskaan
23.
Viihdyn yleensä paljon paremmin pienemmissä
baareissa kuin isoilla klubeilla
24.
Tykkään kaikesta missä on kookosta
25.
En ole koskaan ollut ratikassa
26.
Täytän kuun lopussa pyöreitä vuosia ja
synttäreitä pääsen juhlimaan Down Under!
27.
Vietin viime kesänä elokuun reilaamalla
Euroopassa
28.
En ole ikinä ollut moottoripyörän kyydissä, enkä
ole ikinä ajanut mopolla
29.
Mutta olen ajanut kerran scooterilla, ojaan…
30.
Olen ennen tätä matkaa käynyt 22 maassa, mutta
ainut niistä Euroopan ulkopuolella on Turkki
31.
Olen pelannut pesistä pian kymmenen vuotta, ja
nyt Australian vuoden myötä tulee ensimmäinen välivuosi rakkaasta lajista, how
weird is that!
32.
Olin koko kesän töissä ikkunatehtaalla
kotikaupungissani (ja oikeasti viihdyin töissä suurimman osan ajasta!)
33.
Olin pienenä true heppatyttö
34.
Olen liftannut
35.
Rakastan
italialaista ruokaa
36.
Pidän lukemisesta ja minulla on lähes aina joku
kirja menossa
37.
Lentomatkalle olen varannut jo mukaan pari
englanninkielistä pokkaria ja lehteä
38.
Innostuin viime talvena kuntonyrkkeilystä
39.
Tykkään enemmän nopeista lajeista - siskon lukuisista
houkutteluista huolimatta en ole suostunut lähtemään joogaseuraksi ensimmäisen
kokeilun jälkeen
40.
Olin pitkään koukussa Bondi Rescue- sarjaan
- suosittelen kaikille, jotka tykkää
kuumista rantavahdeista ;)
41.
Lukiossa lempiaineeni oli yhteiskuntaoppi
42.
Olen nukkunut yön Ranskassa puiston penkillä
poliisien vartioidessa vieressä
43.
Rakastan myös friteerattua mustekalaa, älyttömän
hyvää!
44.
Minulla on yksi tatuointi, jonka otin
alkuvuodesta
45.
Tasaisin väliajoin minulle tosin iskee kamala
tatuointikuume, jolloin olen valmis marssimaan lähimpään tatuointiliikkeeseen
saman tien. Vielä olen kuitenkin saanut hillittyä itseni…
46.
Olen opiskellut ranskaa yläasteella ja lukiossa,
mutten silti osaa sitä
47.
Haaveilen, että oppisin joskus puhumaan
sujuvaa ranskaa
48.
Pelkään haita ja inhoan hämähäkkejä sekä
käärmeitä. Australia on siis juuri oikea valinta matkakohteeksi! :D
49.
Olen haaveillut Australiaan lähdöstä yläasteelta
asti, enkä vieläkään tajua että lähtö on oikeasti edessä!
50.
Mielestäni paras asia, mihin rahaa voi ”tuhlata”,
on matkalippu
Vähän kiva lukea tälläsiä nippelijuttuja susta, sillä tälläsiä ei todellakaan opi tietämään toisesta koulussa! Ps. Vihaan kookosta :D ja pps. Mä ja nikokin fanitetaan bondi beachia! Kumpa päästäis käymää siellä ;D ( ei siis mitään hajua missä päin se on)
VastaaPoistaNiimpä ei monia tollasia pikkujuttuja tuu kerrottuu koulussa. Hahh eiku kookos on ihanaa ja kaikki kookostuoksut varsinki! ostin just tänään matkalle kookossaippuaa :D no sit mennään sinne ku tuutte!! Se on Sydneyssä ;)
Poistajoo no hyvä koska sydneynkin on päästävä! ;D
PoistaSiis mitä!? 22 maata? :D ite oon käyny 13 ja luulin et se on paljon... :D
VastaaPoistaOn niitä jo yllättäen kertyny, ja viikon päästä sit kaks listalle lisää! :P
Poista